Challenge #four

Suomalaiset ovat tänä vuonna olympialaisten kansainvälisen kuvasignaalin televisioinnissa suuremmassa roolissa kuin koskaan. Suomalainen tiimi oli tekemässä olympialaisten ensimmäistä lähetystä, naisten jalkapalloa, ja tänään illalla suomalaisten ammattitaitoa on osittain luvassa virallisten avajaisten televisioinnissa. Hyvä me!
Minulle nämä ovat viidennet avajaiset joita pääsen katsomaan ja kokemaan tv-tuotannon näkökulmasta. Kaikissa näissä toistuu tietty kuvio, lähinnä protokollan suhteen. Taiteellinen osuus on kuvastanut sen hetkistä isäntämaata, sen elämää ja kulttuuria. Vaikka paukut laitetaan taiteeseen, on se kuitenkin juuri se urheilijaparaati joka saa eniten katsojia, arviolta ainakin 3 miljardia. Ei paineita siis.
Tänään areenalle marssii 206 maata plus pakolaisten tiimi. Tiedän sen koska olen luetellut jokaisen maan nimen useampaan kertaan. Jokainen katselija haluaa nähdä oman maansa urheilijat, joten tarkkana on oltava. Paraati on kaikessa yksinkertaisuudessaan itse asiassa aikamoinen ohjattava, sillä siinä on kaikessa uuvuttavuudessaankin otettava huomioon niin kerronnalliset, urheilulliset kuin dramaturgillisetkin tekijät. Kun maa ilmestyy kentälle on tunnistettava sekä urheilijat massasta että sen maan vip-henkilöt katsomosta. Niin sen siis pitäisi mennä. Ja aikaa tähän ei ole kovin paljon.
Ihmisten tunnistaminen urheilijajoukosta ei ole ihan lastenleikkiä! Voidaan kutsua sitä vaikka Olympialaisten Alzheimer-lajiksi. Urheilija tulee sisään väkijoukossa joka on pukeutunut samanlaisiin joukkueen asuihin ja tiedättehän että nämä luomukset voivat olla joskus aika erikoisiakin. Tämän ensimmäisen bongauksen jälkeen tieto saatetaan ohjaamoon ja kameramiehille, jotka yrittävät komentokakofonian keskeltä löytää ko. henkilön. Samaan aikaan etsitään kyseisen maan vip-henkilöitä katsomosta ja tarjotaan niitä ohjaajalle. Tässäkin on omat sudenkuoppansa, sillä kaikki vipit eivät välttämättä ole juuri niissä asuissa, joita heidät on totuttu näkemään.
Urheilijamarssi on ollut sitten Ateenan-kisojen alusta loppuun asti suomalaisten tekijöiden taitolaji. Nyt lopulliset kuvavalinnat tekee brittiläinen ohjaaja, joten vaikka tässä brassailenkin meidän osaamisellamme, meitä ei voi nyt ihan kaikesta syyttää jos jotain menee metsään. Kaikki on mahdollista ja itse asiassa loppujen lopuksi kaikkihan on ihan tekniikasta kiinni. Kirjaimellisesti.
Näitä maiden marsseja on harjoiteltu useamman kerran mutta varsinaiset joukkueet saapuvat vasta iltamissa, joten kaikki on mielikuvituksen varassa. Maat marssivat aina isäntämaan aakkosien mukaan. Pientä säätöä on aina vähän, sillä litterointi sotkee joskus kuviot. Esim. venäjän kielestä antoi viime kisoissa järjestykselle paljon tulkinnan varaa. Tänäänkin jännitämme onko Singapore alkupäässä vai loppupäässä.
Ja että mitä voin kertoa itse taiteellisesta sisällöstä? No en mitään, tietenkään. Paitsi jos haluan todella nopeasti kotiin täältä. Mutta sen voin sanoa että pienemmällä budjetilla mennään kuin edellisissä kisoissa ja se on täysin ymmärrettävää, maan olosuhteet huomioon ottaen. Tiedossa on myös pientä presidenttipeliä, sillä maalla ei ole virallisesti valittua valtion päämiestä joka perinteen mukaan avaisi kisat. Tämäkin ongelma on ratkaistu. Illalla sitten.
Musiikkia, värejä, ilotulitusta, lipunnostoja, hymnejä ja urheilijoita. Siitä on nämäkin olympialaisten avajaiset tehty. Eikun nauttimaan!