Challenge #two

Ensimmäinen kenraali päättyi noin puoli tuntia sitten. Nyt sekin on sitten nähty. Kuten tiedätte, sanaakaan en saa hiiskua sisällöstä. Suurelle yleisölle, eli maailmalle tämä näytetään 5.8. Kyseessä on tietenkin Olympialaisten avajaiset. Eli täällä sitä taas ollaan.

Kuinkas sattuikaan että olen kuvioissa mukana, vaikka joskus ehkä pienessä mielenhäiriössä olen lausahtanut ne kuuluisat sanat: nyt riitti. On tämä kieltämättä vähän vanhan rouvan kierrätystä, mutta minkäs teet. Kyllä tässä on jotain kertakaikkisen ainutlaatuista.

Yle tuo suomalaisille Rioa esiin oikein tosissaan. Ylen kotimaan tiimi kokoaa suomalaisille urheilua aamusta iltaan, sisältäen kaikki mahdolliset olympialajit sekä haastatteluilla, asiantuntijoilla että urheilusuorituksilla höystettynä. Me taas teemme sen urheiluhöysteen, tällä kertaa yleisurheilun kansainvälistä kuvasignaalia – sitä mitä nuo kaikki maailmalla katsovat omien kotimaan toimitustensa koosteissa. Ei tämä mitään pilipalihommaa siis ole, eikä tänne ketä tahansa otetaan leikkimään. Yleisurheilun lisäksi tuotantohenkilöstömme piipahtaa tekemässä myös muita lajeja: hevosurheilua ja jalkapalloa. Avajaisissa ja päättäjäisissä on myös suomalaisia kameramiehiä ja kuvatarkkailijoita, sekä ns. vip-ohjaaja ja spotterit jotka poimivat teille urheilijaparaatin aikana ne mielenkiintoiset urheilijat ja vipit. Varsinaisen show’n ohjaa brittiläinen ohjaaja. Minä olen tällä kertaa seremonioissa mukana Ylen ryhmän koordinaattorina. Tehtäviini kuuluu kaikenlaista. Tänään esim. loihdin kierrätyspaperista meille keltaiset ikkunaverhot. Erinomaista kierrätystä, sanoisin!

Ja onhan se tavallaan kierrätystä tämä olympialaisten tuotannossa oleminen. Tuttuja vuosien takaa löytyy aina enemmän ja enemmän. Pientä nuorennusta tapahtuu pikku hiljaa, mutta kyllä tuo kokemus täällä on valttia. Ja kaikenlaista on taas saanut miettiä ja keksiä. Joskus tuntuu siltä että olympialaisia on koko ajan, mutta niin se vaan on että ensin on ihan blankkoa - mitään ei muista viime kerralta ja sitten pikku hiljaa niitä muistoja tulee takaisin aivokoppaan.

Kuten tässäkin tapauksessa: Miten etsitään halvinta ja lähintä pesulaa? Muistaako että vessapaperia ei saa täällä heittää pönttöön, vaan koriin? Tai se, että hampaat on pestävä pullovedellä. Ja että turvatarkastuksessa viedään vesipullo, mikäli se avattu tai väärän valmistajan tuotetta? Ja se valokuvien otto ”oikealla kameralla” oli kiellettyjen listalla.

Valokuvasta tuli mieleen nämä työvaatteet! Mikä loistava aasinsilta!

Moraalini ei anna myötä niin paljon että laittaisin ketään tiimiläisistä poseeraamaan, joten liitän loppuun tähän kuvan japanilaisesta kollegasta 8K ulkotuotantoauton tiimistä.

Oletteko joskus yrittäneet ostaa sinapinvärisiä pitkiä housuja? Ette varmaan. Se lienee syy siihen miksi kangasta on jäänyt yli ja siitä on tullut tarpeeksi edullista että se on hankittu tänne, meidän työasuihin.

Sinapinväriset housut täytyy olla rangaistus jostakin. Kyseistä väriyhdistelmää perustellaan täällä sillä että se sulautuu mahdollisimman hyvin ympäristöön eikä erotu joukosta. Ei erotu joukosta? Mistä värisokeudesta tässä on kyse!? Ja ennen kuin aloitatte silmien pyörittämisen siihen tyylin että nuohan on ihan kivat, todetaan siihen heti että makuasioista ei voi kiistellä. Sinunkin sinapinväriset housut sopivat varmasti oikein hyvin juuri sinulle. Mutta sanonpa silti, että koska en ole koskaan omistanut savunsinisiä puseroita tai sinapinvärisiä housuja, syystä että väriyhdistelmä ei yksinkertaisesti sovi minulle, niin lähtevät nämä vaatteet kierrätykseen hyvällä omallatunnolla. Jos joku ne edes huolii.

Yllä olevassa kuvassa kannattaa kuitenkin ehkä housujen lisäksi kiinnittää huomiota portaiden juurella oleviin kenkiin. Japanilaisten ulkotuotantoauton työntekijöiden kengät ne siinä ulkoilevat kauniisti, syystä että japanilainenhan ei mene sisään kengät jalassa. Ei edes ulkotuotantoautoon. Ihailen suunnattomasti japanilaisia – ei ole heidän vikansa että heillä on sinapinväriset housut – mutta uskallan silti väittää että tuo kenkien ulkoilu tuolla tavalla ei taida onnistua meillä. Ei ainakaan talvella.

Nyt on aika mennä kauneusunille. Ei tosin taida onnistua ihan heti. Kello on yli 24.00 ja ulkona on täysi karnevaali menossa. On rummut, trumpetit, laulua ja huutoa. Asun 22. kerroksessa ja silti meteli kadulta on aikamoinen. Onneksi huomenna työpäivä alkaa klo 13.00. Joten siihen asti Challenge #two – tule, tule yöunet – vaikka kierrätettynä sambassa!

8K tuotantoauto