Ensimmäinen kilpailupäivä takana.

Kello on 22.30 ja istun hotellihuoneessani. Ensimmäinen kisapäivä oli pitkä ja rankka. Siitä on 5 vuotta kun viimeksi olin näissä tehtävissä. Joten vielä on pieni hypetys päällä ja on vaikea mennä nukkumaan. Pakko on vastustaa kaikkia kiusauksia valvoa. Määränpäänä on olla sängyssä klo 23.00 mennessä, jotta voi taas huomenna herätä klo 4.30 aamiaiselle.

Ihmettelette varmaan mitä ihmettä työajalla ja ruoalla on yhteistä. Minkä ihmeen aasinsillan olen taas keksinyt? Mutta jotta päästään tämän turinan aiheeseen ja kertojanaivojeni solujen sopukoihin on palattava aamuun. 

Eli kello on 4.30 paikallista aikaa ja edessäni hotellin reppuaamiainen. Ajatuksissani on vain yksi asia: Nyt on juuri se oikea hetki tehdä mielikuvaharjoituksia. Ei tästä muuten selviä.

Japanifanius on nimittäin omalta osaltani aina pitänyt sisällään myös japanilaisen ruoan. Makunystyräni huutavat qyozaa, yakitoria, okonomiyakia, tempuraa, ramenia ja tietty sushia. Japanilainen ruoka on taidetta. Se on tapa asetella ruokalajeja juuri oikeisiin, mitä ihmeellisimpiin astioihin. Se on hienostunutta ja terveellistä nautittavaa. Se vain on - japanilaista. Ja paljon muuta kuin sushi. 

Japanilaisen ruoan tulee pitää sisällään viisi makua, viisi aistia, viisi väriä ja viisi erilaistan tapaa valmistaa ruoka. Maut ovat yksinkertaisia: suolainen, makea, hapan, karvas ja umami. Valmistumistavoissa ne ovat grillaus, hauduttaminen, friteeraus, höyryttäminen ja veitsellä leikkaaminen. Värit punainen, keltainen, sininen/vihreä, valkoinen ja musta, ovat myös tärkeitä, koska ne tasapainottavat visuaalisen kokemuksen. Ajatus on että nämä kaikki asiat yhdistyvät aisteissa: näkö, kuulo, haju, koostumus ja tietenkin maku. Tästä kaikesta on japanilainen keittiö tehty. Täällä tämän kokeminen taitaa jäädä haaveeksi sillä ainoa viiden värin ja maun yhdistelmä täällä ovat Tokion olympiarenkaat.

Aamuinen aamiainen on pelkistetyin koskaan. Melkein pääsi itku kun näin sen, varsinkin kun tiedän että tämä oli varta vasten meille tehty, ennen keittiön varsinaista avaamista, juuri tälle kellonlyömälle. Normaaliaamiaiseen tähän Michelin-ateriaan tulisi lisäksi broccoli, sienet ja hedelmäsalaatti. Niin, ja kroisantti. Kahvi nyt omalta tarjottimeltani puuttuu tietty, mutta vain koska en itse sitä juo.

Japanilaisen hotellin ravintolamaailma on hyvin muunmaalainen. Uskoakseni jostain tämän hotellin kolmesta ravintolasta saisi myös paikallisia makuja, mutta näin kisojen aikaan vain kaksi on avoinna ja toinen sammuu japanilaisen myöhäisellä työtapaamisella olleen liikemiehen tapaan liian varhain. Joten meille tarjotaan klo 21.30 asti vain pizzaa ja pastaa. 

Työmaaruokalassa on tarjolla joitakin hetkellisiä aasialaisia hairahduksia ja kovin paljon brittiläisen keittiön makuja. Toisaalta voi todeta että nuo aistit aika selvästi löytynevät meidän cateringistäkin. Kansallisesti, fyysisesti, tuoksujen kanssa ja ilman. Kaikella rakkaudella!

Jos olet lukenut aiempia kisamatkojeni sepustuksia, tämä on sinulle jo tuttua. Aamulla aikaisin tullaan, ja illalla myöhään lähdetään takaisin hotellille. Välillä nukutaan. Tietty tällä kertaa vapaa-ajalla ei ole niin paljon väliä, kun kuitenkaan ei voi mennä minnekään bailaamaan tai syöpöttelemään, jos on karanteenissa.

Minä voisin karanteenista vapauduttuani mennä bailaamaan ja syöpöttelemään, mutta kun en ehdi. Enkä jaksaisi. Saavat muut juhlia, käydä karaokessa ja nauttia sakea. Tänään tallustellessa varhain aamulla bussille huomasi selvästi että koronasta huolimatta ravintolat ja baarit ovat oikeasti auki klo 5.00 asti aamulla, sen näköistä kulkijaa näytti olevan liikkeellä vaatetuksen perusteella Shinjukun rautatieaseman ympärillä. 

Työmaratoni jatkuu meillä viikon jonka jälkeen minä saan pari aamupäivää vapaata. Kaikki eivät kyllä saa sitäkään, joten tasan ei mene onnen lahjat. Nälkä kurnii vatsassa. Taidan hakea kaupasta merimakkaraa tai sandwichin.

Mutta töihinhän tänne on tultu. Ei valittamaan. Ei itkemään surkeaa kohtaloa, koska kaikki on suhteellista. Kummasti taas lämmitti mieltä kun kadulla olevat japanilaiset vilkuttivat meille bussissa oleville. Japanilaisten iloinen vilpitön naama on kuin Hangon keksi ja niin virkistävää katseltavaa. Annan anteeksi kaikki hassut aamiaiset ja muut erikoisuudet. Runsaan viikon päästä saan jälleen kaurapuuroa, ruisleipää ja piimää. Saan syödä kunnon aterimilla ja juoda lasista ja parin viikon kuluttua haikailen taas Japaniin.

 Kello on 23.00. Nyt nukkumaan! 

 

Kulinarismia Japanissa.