Challenge #three

Näillä matkoilla nostalgia iskee tuon tuostakin. Kuten tänä aamuna kello 7.00 kun heräsin kirkonkellojen soittoon. Hyvää harjoitustahan tämä olisi yleisurheilussa työskentelyyn joss työpäivät alkavat kukonlaulun aikaan, mutta ei vielä. Vasta ensi viikolla, kiitos. Sochissa herättäjänä oli se koloratuurin ja basson välillä seilaavaa kailottava kukko, jonka mielellään olisin nitistänyt. Kellonsoittajaa - ja kyllä; sen verran epätasaista se kilkuttelu on, että ihminen se on eikä automaatti - no ei sitä kuitenkaan voi, eikä saa ottaa päiviltä - vaikka maailman väkivaltaisimmassa kaupungissa ollaankin.

Ah, mikä loistava ja tähän myöhäiseen iltaan nähden lähes nerokas aasinsilta tästä tulikaan seuraavaan aiheeseen. Turvallisuuteen.

Nyt on toinen kenraali nähty, viikko takanapäin ja päästy hieman turvatarkastusten makuun. Nämä turvatarkastukset täällä ovat joka päivä erilaiset. ”Pidetään sillä tavalla kisatyöntekijät virkeänä”-projekti toimii. Sen verran olen oppinut että pieni silmätippa- ja kamferipulloni ovat esillä jo ensiesittelyssä, joten ei tarvitse selitellä, että en juo näitä silmätippoja. Kaikkien nesteiden tuonti on nimittäin kiellettyä alueelle. Kamferitippojen kanssa riittää kun avaa korkin. Hyvä niin.

Onneksi paikalliset turvallisuusjoukot eivät ilmeisesti myöskään ole käyneet pohjoismaissa eivätkä maistaneet näkkileipää. Sain tuotua nimittäin ensimmäisenä päivänä – enhän tiennyt näistä kielloista – paperipussillisen ruisnäkkäriä meidän ruotsalaiselle tekniikkagurulle. Tuiman näköinen aseistettu mies tuijotti paperipussia ja meinasi viedä sen mukanaan. Iskin kiinni heti selityksillä ja kun hän näytti sormilla suuta, näytin minä hänelle kielellä että hyi – ei tätä syödä! En jäänyt miettimään mitä hän kuvitteli minun näkkileivillä tekevän, vaan ampaisin tv-tuotantoalueelle. Kannatti valehdella, sillä hieno oli se ilme kun ruotsalainen mies saa näkkileipää. Uskokaa pois!

Turvamiesten taso on myös erilainen. Alussa he olivat selvästi vapaaehtoistyövoimaa. Kovasti kyllä mietitytti että onkohan tämä turvasysteemi nyt ihan oikeissa käsissä. He nimittäin tuntuivat olevan enemmän uteliaita kuin tarkkoja. Kurkistivat meikkilaukkuihin, kukkaroihin ja taskuihin. Nyt on muuttunut meininki sotilaallisemmaksi. Ei enää kiinnosta niin paljon mitä näillä pohjoisen pojilla on taskussaan.

Meillä on todella vähän vapaa-aikaa, ja sekin aika on käytettävä viisaasti. Ei kannata mennä yksin kuljeskelemaan iltaisin minnekään ja faveloita on vältettävä vaikka olisi pienessä ryhmässäkin. Täällä on kaupunginosia, joissa siviilit kävelevät todellakin aseet kainalossa avoimesti kadulla. Pari tarinaa olen jo kuullut ja kummallakin kerralla oltiin eksytty epämääräiselle alueelle. Voin taata sen että kummassakin tapauksessa viattomat kollegat olivat järkyttyneet näkemästään. Eli vaikka huhupuheita ja väritettyjä tarinoita kuulee, nyt niitä kannattaa uskoa. Kaupungissa käydään huumesotaa kahden jengin välillä ja nuo tietyt kaupunginosat ovat erityisen vaarallisia. Mietin tässä että kenen idea oli laittaa välinevarasto juuri tälle alueelle…

Jos selviää hengissä taksikyydistä on vielä se mahdollisuus että jää auton alle. Täällä on nimittäin hyvin erikoinen liikennekulttuuri. Tai nimenomaan sitä kulttuuria ei juuri ole. Liikennevaloilla ei illalla ole mitään merkitystä. Vain linja-autot pysähtyvät. Taksit ja  muut ajoneuvot ajavat surutta punaisia päin. Joko puolet kansasta on värisokeaa ja toinen puolikas ei vaan tiedä mitä liikennevalot tarkoittavat. Enkä usko että täällä autokouluissa on koskaan kuultu suojatien eteen pysähtymisestä. Tai saatikka sitten suojatiestä. Pientä liiottelua ehkä, mutta kannattaa olla tarkkana!

Kaiken kaikkiaan sitä on ihan turvassa, kun vaan muistaa että Ei saa yksin mennä illalla minnekään, luottokorttia ei pidä käyttää, rahat on piilotettava vaatteisiin ja puhelin pidettävä salaisessa paikassa. Siis normaalia turistin elämää.  Niin ja ei saa lähteä hillumaan minnekään epämääräiselle alueelle, on pysyttävä poissa faveloista, myös päiväsaikaan.

Mutta ihminen on sellainen että kun aamupäivällä kuului taas sellainen epämääräinen meteli pihalta oli tietenkin ihan pakko ensimmäiseksi avata ikkuna ja kurkkia mitä siellä on meneillään. Ihmisiä oli risteyksessä kuin krillejä valaan kidassa ja sieltähän se sitten tuli. Se tuli. Olympiasoihtu - sen mitä siitä nyt pääsi näkemään. Sen verran paljon oli aseistettua sotilasta ympärillä että paras näkymä taisi itse asiassa olla 22.n kerroksen ikkunastani. Ensimmäinen videoni muuten täältä. Saa katsoa.

Ja mikäs tässä.Tarkoituksen ei ole valittaa. Elämässä pitää olla haasteita. Ensimmäisenä aamuna löysin yöpöydältäni pelastusrenkaan. Niitä saa kuulemma hotellin vastaanotosta. Aavistuksen on, mutta vielä en ole ihan varma olenko ymmärtänyt oikein että mitä saa pelastettua, mutta ehkä tämä kielitaito tästä karttuu. Tarttukaamme siis seuraavaan haasteeseen Challenge #three– kielen ymmärtäminen.

Hotellin tarjoama pelastusrengas

My first video from Rio

The Olympic Torch on the streets of Rio, 3rd August, at the corner of Rua Teofilo Otoni and Avenue Rio Branco. I guess the carrier must be the most guarded person in Rio at this moment.

Kommentit

04.08.2016 09:19

Kaarina Wallin

Voin vain toivoa, ettei uteliaisuutesi koidu tappioksesi, jotta voisin lukea seuraavatkin kokemuksesi sieltä 22.sta kerroksesta