Last working day

23. helmi, 2014

ei kuitenkaan hengenvetoja vaan harjoitusvetoja stadionilla. Olympialaiset ovat kuntotesti, jossa testataan myös työntekijän kunto. Huomenna on se viimeinen lähetys Sotshista, joten lehdistö voi taas maanantaista alkaen keskittyä etsimään muitakin epäkohtia maailmankartalta. Toivottavasti täällä oleville kisat ovat jättäneet jotain hyvää jälkeensä, eikä näitä ihmisiä unohdeta! Meillä on ollut mielenkiintoisia keskustelua venäläisten assistenttien kanssa. On ollut etuoikeus tutustua täällä ihmisiin, kuulla heitä ja kertomuksia heidän arjestaan. Elämä voi olla niin erilaista riippuen siitä kummalle puolelle rajaa on sattunut syntymään. Pakko lainata erään venäläisen sanoja: ”Sinä lähdet, mutta minä jään”.

Päättäjäisten jälkeen me jännitämme miten päästä kunnialla lentokentälle ajoissa ja tulevatko matkalaukut samalla lennolla vai trans-siberian jälkijunalla luojan määräämällä viiveellä. Seuraava vuorokausi on mielestäni ainakin pronssin arvoinen suoritus. Aamuherätyksen jälkeen työpaikalle ja illan päävedon jälkeen kotimatkalle. Meikäläisen bussi lähtee heti päättäjäisten päätyttyä klo 03.40 aamulla lentokentälle, lento Frankfurtiin jossa koneenvaihto ja odotus 4 tuntia. Kotona maanantaina klo 18.00.
Tarkoituksena oli aloittaa pakkaaminen jo tänä iltana, mutta niin se vaan vaihtui tähän kirjoittamiseen. On muuten hyvä terapiamuoto, istua myöhään illalla/aikaisin aamulla hotellihuoneessa ja nollata päivän tapahtumia. Suosittelen lämpimästi. Vaihtoehtona on kapakassa istuskelu ja muiden kanssa maailman parantaminen. Ei huono vaihtoehto sekään.
Ja sehän tiedetään että kaiken maailman pöpöt nauttivat tästä kansojen sulatusuunista. Täällä on ollut mm. yllätys-yllätys-flunssa/keuhkokuume/vatsatauti-epidemia työntekijöiden kesken. Etelä-amerikkalainen pöpö vaan hihkaisee ilosta kun löytää kaukaisen ruotsalaisen pöpömutaatioserkkunsa ja huomaa että toinen on täysin vastustuskyvytön. Tai kun venäläinen hieman huppelissa oleva kasakkahattuviirus tapaa suomalaisen vielä enemmän tuiskussa olevan sisupallon. Varsinkin viimeaikoina, kiitos jääkiekko-ottelun, tämä viime mainittu yhdistelmä on ollut aika ärhäkkä, ei kovinkaan suosittu heimoveljien kesken. Tätä asetelmaa voi hyvällä omatunnolla luokitella kaikkien virologien aarrearkuksi!

Kumma kyllä olen selvinnyt pälkähästä tautien suhteen. Sinänsä erikoista, ottaen huomioon edellisten kisojen työhistoriani. Olo on nyt ollut vallan mainio.
Ihmeparantumisista voisi mainita leikatun polven liikkuvuus. Se vain yhtenä päivänä taipui kuin verhotanko sotshilaisessa hotellihuoneessa. En tiedän onko parannuksen aiheuttanut tapaaminen komean hierojan kanssa vai se ruskea vesi, jota täällä vanhassa historiallisessa kylpyläympäristössä tarjotaan hotelleissa ihan ilmaiseksi kraanasta. Turvamiehistä se ei myöskään voinut johtua, sillä tämä reisilihasten piristyminen tapahtui ennen huoneeni miehitystä. En siis ole tarvinnut nauttia 'valkoisen lääkärin' seurasta, ei nestepitoisena enkä kiinteämpänä versiona. Armenialainen konjakki, kalanmaksaöljy sekä hemmetin rankat iltapainotteiset työpäivät - a vot - siinä resepti. Toimii myös näillä leveysasteilla.
Henkisesti matka on ollut erikoinen, mutta myös raskaampi kuin yleensä työkeikoilla. Normaalisti työmatkalle lähdetään jollain tavalla tuttuun ympäristöön tuttujen kanssa. Eli kiihdytyskaistalle ja alkuvauhti noin 60, josta kiihdytys sataan. Nyt on lähtö ollut ihan parkkipaikalta ja on joutunut melkein ensin pienen peruutuksen jälkeen etsimään ulos sieltä sopivassa ajassa ja vasta sitten päässyt baanalle. Vanhalla Tshigulilla. Lopulta se lähes satanenkin on lasissa. Toivottavasti.

Koska huomenna on viimeinen työpäivä tässä kylässä, juhlistan sitä aamulla kylpylässä. Toisin sanoen: Minä, venäläinen hieroja ja parantavat kädet. Näillä mennään huomenna kohti olympialaisten päättäjäisten televisiointia, "last working day". Мая лайк!