Day off nr 5

13. helmi, 2014

kuten kuvagalleriasta on voinut päätellä. Vihdoinkin olen nähnyt lumen ja kokenut jälleennäkemisen ilon suuresti kaivattujen samansukuisten ja -kielisten ystävien kanssa. "I have seen the light!"
Tästä päivityksestä voi tulla tylsä, sillä tällä hetkellä kaikki tuntuu sujuvan hyvin. Mukava sänky, sopivan pehmeä tyyny ja rauhallinen huone. Kuu paistaa taivaalla täydellä teholla ja täysikuun unettomuus vaivaa. Mitäs sille mahtaa, sitähän se aina silloin tällöin tekee. Eikä auringonkaan paisteessa voi olla vihainen! Ei vaikka kuinka yrittäisi. Ympäristönmuutos on tunnetusti hyvä keino saada uutta energiaa ja ladata akkuja. Tässä tapauksessa siirtyminen vuoristoon ajaa juuri tätä tehtävää. Hyvä mieli alkoi jo Adlerissa. Hissi-sisarkolmikkomme lopettivat oikuttelun kuin käskystä. Kuljetuksissakin on havaittu huomattavaa parantumista. Valitin jossain vaiheessa bussista, joka kiersi käsittämättömän 15 km lenkin moottoritiellä päästääkseen 2 km päässä olevaan määränpäähän. Nyt reitti olikin muuttunut huomattavasti järkevämmäksi ja lyhyemmäksi. Edistystä siis. Englanninkielikin sujuu yhtäkkiä paljon sujuvammin meidän respassa. Asiointi on paljon helpompaa ja sutjakkaampaa. Ihan on mietittävä todella että mistä aiheesta sitä nyt tällä kertaa voisi valittaa!
Matka vuorille meni kuin tanssi. Maanteiden varsilla seisoskelivat perinteisesti poliisit ja turvamiehet. Kyllä meitä nyt valvotaan! Näin kisatyöntekijänä en pane pahaksi vaikka valvotaankin. Jos seinillä on korvat - yllättävän monta toivettani on toteutunut! - minulla ei ole mitään salattavaa tai pelättävää. Täällä paikan päällä on niin paljon mediaa, että tuskin saisin hengiltä sitä yhtä epävireistä kukkoakaan ilman että siitä joku kirjoittaisi. Siis ihan näin metaforisesti sanottuna. Enhän minä sitä kukkoa hengiltä ottaisi, muuten kuin mielessäni. Joskus. Nyt kisojen aikana olosuhteet täällä ovat poikkeukselliset. Miten elämä täällä normaalissa tilanteessa sujuu, on sitten ihan toinen juttu. Vääryyksistä on voitava puhua ja näin pohjoismaisen mittapuun mukaan, myös niihin oletetaan ihmisten reagoivan. Epäkohdat silti eivät aina ole verrannollisia keskenään. Siinä missä amerikkalainen valittaa eri asioita kuin suomalainen, myös Sotshilaisen ongelmat ovat erilaisia kuin Pietarilaisten. Tunnin kestävän bussimatkan aikana jouduin väkisinkin kuuntelemaan amerikkalaisryhmän valituksia. Porukan suurin ongelma oli majoitusten, vessojen ja ihmisoikeuksien jälkeen Starbuckskahvilan puuttuminen. Kyllä se Adlerin kailottava kukko kävi siinä mielessäni... Metaforisesti.
Perillä vuoristossa odotti yllättävän sydämellinen vastaanotto. Olipa todella miellyttävää tavata kisatyökavereita. Siinä se päivä vierähti leppoisasti ylhäällä 2200m korkeudessa, valoa palvoen. Mikäs siinä kun hehkuviini ja saslikki maistui. Hymy hyytyi ainoastaan hiihtohisseissä, mutta niistäkin selvittiin. Illan kruunasi vielä suomalainen sauna.
Kyllä niitä töitä pian tekisi, ajatukset ne on kun ajan vie. Tässä vapauden ja auringonoton huumassa oli ihan pakko tarkistaa milloin minun odotetaan olevan jälleen stadionilla töissä. On se - 16.2 seuraava työpäivä. Päättäjäisten harjoittelut alkavat silloin stadionilla. Sitä ennen kuitenkin nautitaan ystävistä ystävänpäivänä ja katsellaan miten kollegat pärjäävät töissä! Ylös vuorille siis. Vuorossa "day off nr 5". За ваше здоровье!