Working day nr 19

29. tammi, 2014

Aika filosofiseen ajatteluun... Myönnän että Sotshin kisat ei työkeikkana ollut alunperin suurin intohimoni eikä toiveeni. Monessa asiassa olen huomannut olleeni oikeassa, mutta myös moni asia onkin toisin kuin kuvittelin. En minä vielä kuitenkaan ole ajatellut tämän maan kansalaiseksi ryhtyä, ainakaan vapaaehtoisesti. Elämä nyt täällä on vaan toisenlaista kuin meillä. Niin se on Intiassakin tai Perussa. Vertaileminen on hauskaa kunhan muistaa että kaikki ei ole ihan itsestään selvää, siis mihin vertailee. Välillä sadatellessa ja silmiä pyöritellessä unohtaa mikä oikeus minulla on vaatia samaa kohtelua täällä kuin kotonani.
Itse huomaan vertailevani nyt koko ajan tilannettani muihin vastaaviin kisakokemuksiin. Moni asia on unohtunut vuosien saatossa, mutta löytyy niitä helmiä ja kukkasia muualtakin. Sydneyssä asuimme Darling Harbourin laivassa jossa oli todettu legioonalaistauti ja suurimmassa osassa hyteistä ei ollut edes ikkunoita, puhumattakaan äänieristyksestä. Muistattehan että Ateenassa juuri valmistuneen majapaikkamme erikoisuuksia oli homeiset seinät ja onnettomat hissit. Kuinka monta kertaa tuottaja ja ohjaaja jäivätkään siihen samaiseen hissiin? Tai Torinon Pragelaton kylän konttihotellin, jossa sai aamuisin rukoilla useammankin Ave Marian, toivoen lämmintä vettä suihkusta. Pekingissä turvallisuus oli viety joskus naurettaviin äärimmäisyyksiin, vastavetona teetimme oman vessatarran! Puhumattakaan Lontoon kuljetuksista! Kuinkakohan monta kertaa kotimatkalla tämän luvatun tuhansien liikenneympyröiden maan kuljettajat eivät osanneet ajaa ulos yksisuuntaisesta kisaliikenneympyrästä ja bonuksena vielä eksyivät tunniksi joen eteläisellekin puolelle - kaikkien iloksi!
Turistina, vaikkakin maksavana, sitä jotenkin hyväksyy erilaisuuden helpommin kuin töitä tehdessään. Suurin osa matkustaa saadakseen kokea jotain uutta, elämyksiä ja seikkailua. Työntekijllä ei ole välttämättä samoja odotuksia, eikä aikaa odotella asioiden etenemistä yhtä kauan kuin lomalaisena. Me haluamme sänkyyn nukkumaan mahdollisimman pian jotta olisimme teräskunnossa seuraavana päivänä. Niin ja joskus kaipaamme rentoutumista baarissa. Ja sitä teetä.
Ammattiylpeys ja halu tehdä työtään hyvin, on täällä jokaisen ensisijainen tehtävä. Tänne ei kukaan ole tullut lorvimaan. Täällä tv-kompoundilla työskentelevät venäläiset kollegamme ovat kyllä tietoisia vaatimuksistamme ja valituksistamme. Ei varmaan tunnu kovinkaan mukavalta kuunnella vieressä sadattelevaa ja kaikkia mahdollisia kirosanoja ulos suoltavaa kollegaa. Vaikka olisi oikeassakin! Niin kuin minä. Joskus. Siis olen oikeassa...
Ja lopuksi suuri kiitos Sasha, Anna, Olga, Dmitri, Sergei, Vladimir, Mikhail. Mahtavia assistenttjea! Asenne kohdallaan ja sen lisäksi vielä erittäin ystävällisiä ja mukavia nuoria alan opiskelijoita. Tästä se monikulttuurinen työpäivä taas alkaa, "working day nr 19". большое спасибо!